Edarissa 2018-2019

Edustajistokausi 2018-2019 on saatu kunnolla käyntiin ja vuoden ensimmäinen kokous on jo takana. Kaudella järjen ääntä kokouksiin sekä muuhun JYYn ja edustajiston toimintaan tuo P&D:n 11 paikalla istuva porukka varajäsenineen. Näin vuoden alkuun esittelyssä ovat paikkojen haltijat eli edustajiston varsinaiset jäsenet!

Tuttavallisesti terve! Olen Eyüp ”Jyppi” Yilmaz, 24-vuotias viidennen vuoden taloustieteen opiskelija. Mulla on pitkä kokemus JYYstä sekä ainejärjestötoiminnasta. Olen toiminut JYYn hallituksessa vuonna 2016 (talous, yritysyhteistyö ja työelämä) ja viime vuonna toimin JYYn edustajiston puheenjohtajana. Minulle tärkeitä teemoja ovat edunvalvontakysymykset, JYYn kehittyminen opiskelijoiden arjen sujuvoittavien palveluiden tuottajaksi sekä JYYn vieminen lähemmäksi jäsenistöä, johon ollaan viime vuosina panostettu ja tullaan jatkossakin panostamaan.

Olen Milla Patrikainen, toisen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija. Olen opintojeni alusta asti ollut aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa ja into yhteisiin asioihin vaikuttamiseen on vain kasvanut. Haluan olla mukana kehittämässä JYYtä ylioppilaskunnaksi, johon kuulumisen jäsen kokee arvokkaaksi jokapäiväisessä arjessaan.

Olen Antero Säyrinen, ensimmäisen vuoden taloustieteen opiskelija. Ensimmäiseltä kaudeltani edarissa odotan avointa keskustelua kaikkia yliopisto-opiskelijoita yhtäläisesti koskevista asioista, erityisesti haluan olla mukana vaikuttamassa esimerkiksi kampuksen toimintoihin, kouluruuan laatuun ja opiskelutila-asioihin. Henkilökohtaisena missionani on oppia mahdollisimman paljon opiskelijavaikuttamisesta niin ylioppilaskunnan kuin ainejärjestötoiminnan kautta.

Olen Iiro Kokkonen ja kolmannen vuoden liikuntatieteiden opiskelija. Edustajistossa haluan vaikuttaa opiskelumahdollisuuksiin esim. dillä, että Jyväskylään pitää saada opiskeluun 24/7 avoin tila. Aiempaa kokemusta edustajistotoiminnasta ei ole, mutta halusin edustajistoon, jotta saisin ääneni esille pöytiin joissa päätetään.

Olen Johannes Teittinen, kolmannen vuoden markkinoinnin opiskelija. JYYn edaattorina toimimisen lisäksi olen tämän vuoden Pörssin puheenjohtaja. Omalta osaltani koitan varmistaa informaation kulkemisen P&D:n, Pörssin ja edarin välillä. Keskeisenä teemana näkisin JYYn merkityksen korostamisen yliopistoskenessä sekä yleisesti ylioppilaskuntamme tunnettavuuden lisäämisen.

Olen Katarina Mustonen, P&D:n ryhmävastaava vuosimallia 2018. Kolmanteen opiskeluvuoteen mennessä olen ehtinyt paitsi opiskella markkinointia, myös olla aktiivisesti mukana ainejärjestötoiminnassa. Edaattorina haluan olla rakentamassa entistä yhteisöllisempää ylioppilaskuntaa, joka on näkyvillä, aidosti lähellä opiskelijoita ja jonka palveluista jäsenet todella kokevat hyötyvänsä.

Olen Tiina Autio, kolmannen vuoden psykologian opiskelija. Kahden vuoden ainejärjestövaikuttamisen jälkeen päätin suunnata vielä edariin tuomaan psykologien ääntä kuuluviin. Päätavoitteenani on olla mukana edistämässä kaikkien opiskelijoiden hyvinvointia tukevaa päätöksentekoa. Erityisesti minua kiinnostaa JYYn jäsenmaksu ja se miten se saataisiin parhaiten palvelemaan opiskelijoita.

Tiinan ollessa kevään ajan vaihdossa edustajiston varsinaiseksi jäseneksi nousi Eetu Orimus.

Olen Eetu Orimus, ensimmäisen vuoden kauppatieteiden opiskelija. Edustajistossa minua kiinnostaa päästä vaikuttamaan opiskelijoiden tasa-arvoisuuteen ja JYY:n talousasioihin. Mielestäni opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus 24/7 opiskelutiloihin ja JYY:n jäsenmaksun tuomien hyötyjen täytyy näkyä konkreettisesti kaikille opiskelijoille.

Olen Renne Hirsimäki, viidennen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija ja pitkäaikainen järjestöaktiivi nyt toisella edustajistokaudella. JYYn edustajiston lisäksi toimin muun muassa IT-tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa, yliopistokollegiossa sekä JYYn rakennustoimikunnassa. JYY tuottaa jäsenilleen paljon erilaisia arkea helpottavia palveluita, eivätkä kaikki opiskelijat välttämättä tajua niiden olevan osa JYYtä. On siistiä olla mukana rakentamassa opiskelijan arjesta helppoa ja mukavaa!

Olen Topi Luukkanen, P&D:n vararyhmävastaava kuluvalle vuodelle. Opiskelen tietojärjestelmätiedettä neljättä vuotta ja kokemusta löytyy järjestötoiminnan puolelta. Ensimmäisenä edarikautenani haluan pitää huolen, että jäsenmaksuille saadaan vastinetta, ja että kaikki tietäisivät, miten JYY vaikuttaa opiskelijan arkeen.

Olen Samuel Latvanen, neljännen vuoden johtamisen opiskelija, kiinteistöalan yrittäjä ja pitkän linjan järjestötoimija. JYYssä olen kokenut konkari: viime vuonna toimin hallituksessa yrityssuhde- ja kuntapoliittisena vastaavana. Taloudellinen kurinpito sekä jäsenmaksun ideologinen laskeminen ovat tärkeitä teemoja mulle.

Olen Siiri Haapakoski, viidennen vuoden opiskelija ja toisen kauden edaattori. JYYn edustajistoon toivon keskustelua sellaisista aiheista, jotka koskevat Jyväskylän yliopiston opiskelijoita lähes päivittäin. Minulle mieleisiä keskusteluaiheita ovat tila-asiat ja erilaiset toiminnot kampuksilla. Missä tehdä ryhmätöitä, milloin kirjasto on auki ja millaista ruokaa opiskelijaravintoloissa tarjoillaan?

Varsinaisten jäsenten lisäksi P&D:tä edustaa pitkä lista varajäseniä: Markus Ollila, Kristiina Kronholm, Juho Leskinen, Valluru Purnachand, Eveliina Mali (vaihdossa kevään ajan), Julia Huovila, Akseli Jaara, Jaska Vepsäläinen, Heidi Luoma, Vesa Uotila, Marika Jokinen (vaihdossa kevään ajan), Kalle Jokinen, Elmeri Joronen, Jesse Sainio, Veikko Haakana, Juho Paloviita, Jammi Vesterinen, Tuomas Änäkkälä, Johan Kääriäinen, Sampo Tervomaa, Tommi Hokkanen, Roosa Hämäläinen, Sakari Järvenpää ja Jiri Honkala. Lisäksi varajäsenten listalta JYYn hallituksessa toimivat Katariina Saarinen ja Joonas Haggren. Myös varajäsenet pääsevät vuoden mittaan useasti osallistumaan edustajiston kokouksiin äänivaltaisina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *