Agoran Beetta- sali täyttyi iloisesta tunnelmasta, kun edustajisto kokoontui vuoden ensimmäiseen edariin 28.1. Minulle tämä oli ensimmäinen JYYn kokous ja odotin innolla mitä tuleman pitää. Tarjolla oli sämpylää sekä kahvia. Erityisesti kahvi tuli tarpeeseen, koska ilmoitusasioissa kesti hurjat puolitoista tuntia. Tähän osasyynä oli monet kysymykset yliopistolla käynnissä olevista rakennemuutoksista, joihin yliopiston hallituksen opiskelijaedustaja Jani Kykkänen oli vastaamassa. Runsaan keskustelun jälkeen loppukokous eteni mukavasti ja rennosti.

P&D:läiset vuoden ensimmäisessä kokouksessa.
Kiinteistöpäällikkö Kimmo Moilanen esitteli JYYn energiatehokkuusohjelman. Sen tavoitteena on kohtuuhintaisen opiskelija-asumisen tarjoaminen, johon energiankulutus suoraan vaikuttaa. Tällä hetkellä energiakulut ovat 2 miljoonaa euroa, josta Kortepohja kuluttaa 1,5 miljoonaa. Kustannusten nousua on pakko pyrkiä rajoittamaan, jotta vuokrat saadaan pysymään kurissa. Nyt tehdyt toimenpiteet ovat onnistuneet hyvin. Esimerkiksi veden kulutuksessa on onnistuttu säästämään jopa 20 prosenttia!
Hallitus esitteli toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelman, joka ainakin minun mielestäni kuulosti hyvältä. Hallituksella on selvä suunta, mitä lähdetään tekemään seuraavaksi ja miten.

Hallituksen puheenjohtaja Lasse Heikkilä tiivisti JYYn strategian lopputuleman näin.
Edustajiston kautta myös uudet aloitteet pääsevät hallituksen käsiteltäväksi ja lopulta edustajiston päätettäväksi. Tällä kertaa Jyväskylän kokoomusnuoret tekivät aloitteen kiinteiden polkupyöränrenkaan täyttöpisteiden tuomisesta kampukselle ja yo-kylään. Myös vihreät opiskelijat tekivät aloitteen ruokahävikin määrän viikoittaisesta tiedottamisesta. Helsingissä tämä tiedottaminen oli jo tuonut selkeitä tuloksia hävikin vähentämiseen. Nämä olisivat molemmat erittäin tervetulleita uudistuksia Jyväskylän kampukselle.
Ensikertalaisen silmissä kokouksesta jäi hyvä fiilis. Ihmiset olivat iloisia ja tunnelma muutenkin oli korkealla. Tarjoilut auttoivat jaksamaan läpi kokouksen ja minulle jäi jo nyt edustajistosta hieno kokemus.
– Santeri