Edustajiston kokous 16.9.

Edustajisto kokoontui viralliseen ensimmäiseen syksyn kokoukseensa Ilokiveen torstaina 16.9. Pörssi&Dumpilta paikalla olivat Jyri Hämäläinen, Hanna Kauppila, Kerttuli Koivisto, Kati Kukkonen, Juha Lintula, Sanni Parkkinen ja Johanna Pesonen.

Kokouksen esityslistan pystyi ensimmäistä kertaa lataamaan ylioppilaskunnan nettisivuilta, mikä koettiin ryhmässämme varsin edistykselliseksi. Jatkossa P&D rohkaiseekin ylioppilaskuntaa siirtymään yhä enemmän sähköiseen materiaaliin, luopuen kokonaan jopa esityslistojen lähettämisestä postitse kokousedustajille. Myös hallituksen kuulumiset oli koottu yhteen asiakirjaan, joka oli lähetetty edustajiston sähköpostilistalle. Näin nopeutettiin kokouksen etenemistä, kun hallituksen kuulumisiin oli keväällä käytetty lähes tunti.

Opiskelijaedustajien kuulumisosiossa kuultiin terveisiä muun muassa Alliansi-yhteistyöstä, tietohallintokeskuksen sähköpostiuudistuksista ja myös yliopiston hallituksen opiskelijajäsenen terveiset.

Kokouksessa nimettiin Grönionin Janne Koskenniemi viralliseksi JYY:n tyrkyksi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2011. Janne toimii tämän vuoden JYY:n hallituksen ainejärjestö- ja kulttuurivastaavana, mutta pyrkii SYL:oon kopovastaavaksi. Lue lisää Jylkkäristä!

Varsinaista ehdokkaan haastattelukierrosta ei nähty, tai sellaiseen ei koettu olevan yhtä suurta ja innokasta tarvetta, kuten edellisenä vuonna. Edustajistolta saatiin yksi kysymys, jonka esitti Poikkareiden Soile Koriseva koskien sektorivalintaa. Edustajisto kävi keskustelua JYY:n omasta neuvottelijasta, joka päätettiin tänä vuonna ottaa käyttöön. Edellisenä vuonna neuvottelijalle ei nähty tarvetta, kun Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden Hennamari Toiviainen oli JYY:n virallinen ehdokas SYL:on hallitukseen.

Demariopiskeiljoiden J. Suortti korosti, että JYY:llä on käytössään vain 12 ääntä SYL:on liittokokouksessa. Moni JYY:n liittarilähtijä omaa puoluepoliittisen taustaryhmän ja äänestää täten suurella todennäköisyydellä omaa ryhmäläistään. Suortti kyselikin P&D:n suhtautumista ja mahdollisia ääniä Koskenniemen taakse, koska P&D on ainoa puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä näillä näkymin, jolla on käytössään 2 varsinaista ääntä JYY:n kokonaispotista. P&D vastasi Suortin kysymykseen, ettei kenenkään ääntä voida suoraan luvata jonkun tietyn ehdokkaan taakse, vaan jokaisella on oikeus päättää äänestään itsenäisesti. Myöskään liittokokousedustajia ei oltu ryhmässä valittu kokousajankohtana.

Edustajisto käsitteli ylioppilaskylään rakennettavien H- ja J-talojen urakoitsijavalintaa, valtuuttaen JYY:n hallituksen valitsemaan tulevan urakoitsijan kilpailutuksen perusteella.

Kokoukseen oli saapunut kaksi aloitetta. Jyvivan aloite ”JYY:n edistettävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuspyrkimyksiä” herätti pitkän ja runsaan keskustelun edustajistoryhmien keskuudessa. Aloitteessa ehdotettiin, että JYY hankkisi Seta ry:n jäsenyyden, joka maksaisi tänä vuonna 250 euroa. Aloitetta käsiteltiin lähes tunti, keskustelun poukkoillessa Sverigedemokraternista Helsingin Pride-iskuihin ja JYY:n liittymisestä Kokoomusopiskelijoiden tai Vasemmistonuorien omiin yhdistyksiin. Koeäänestyksessä aloite ei saanut tarpeeksi kannatusta, eli se kirjattiin pelkästään edustajistolle tiedoksi (ei vaadi jatkotoimenpiteitä). P&D:n jäsenistä kuusi äänesti aloitteen tiedoksi kirjaamisen puolesta ja yksi tyhjää.

Demariopiskelijoiden aloite ”Lisää tietoa JYY:stä kaikille opiskelijoille” vedettiin pois ryhmän omasta aloitteesta. Aloite tulee seuraavaan kokoukseen paremmin muokattuna.

Edustajiston kokous kesti noin kolme tuntia, jonka jälkeen ryhmät siirtyivät Sohwille nauttimaan muutamat rentouttavat! P&D:n sitkeimmäksi sissiksi valikoitui tällä kertaa Ynnän Jyri Hämäläinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *