P&D on pitänyt puoliaan kevään edareissa

Ylioppilaskunnan keväässä on tapahtunut paljon. Maaliskuun viimeisessä edarissa (25.3.) jännitettiin, miten käy Aarne Töllisen aloitteelle Ilokiven anniskelualueen pienentämisestä. Varsinkin kulttuuritarjonnan heikkenemistä ja järjestelyongelmia peläten edustajisto äänesti aloitetta vastaan. Sen sijaan Grönionin aloite anonyymista tenttimisestä sekä keskustaopiskelijoiden aloite opintopsykologin palkkaamisesta saivat kannatusta mennen läpi hallitukselle toimenpiteitä varten.

Maaliskuun edarin suurin asia oli kuitenkin tilinpäätöksen hyväksyminen. JYYH:n vuoden 2009 talousvastaava Kati Kukkonen asetti useita kriittisiä kysymyksiä tilinpäätöstä ja varsinkin toista kuumaa aihetta, toimistosihteerin jatkoa koskien. Toimistosihteerin toimen muuttaminen täysipäiväiseksi jäsenpalvelusihteeriksi hyväksyttiin, vaikka kustannukset kasvavat kaksinkertaisiksi kyseisen sihteerin osalta.

Kritiikkiä P&D esitti myös JYYn forumin edariosuuden aukeamisen hitauden suhteen. Lisäksi P&D:n ryhmyri esitti kaikkien ryhmävastaavien puolesta EPJ:lle pettymyksen edarin kokouskutsumisiin ja –tiedotukseen. Positiivisiakin P&D-uutisia maaliskuulta on. P&D:n Ville Qvist oli yksi JYY:n myöntämien harrastusmerkkien saajista ylioppilaskylän asioihin kohdistuneen aktiivisuutensa ansiosta.

Huhtikuun edarin (15.4.) piti olla lyhyin aikoihin. Vasta 50 minuutin kuluttua päästiin itse kokousasioihin hallituksen kuulumisten venähdettyä. Keskusvaalilautakunnan jäsenten valinta sujui epj:n esityksen mukaisesti ja harvinaisen helposti. Suurimmista 5 edariryhmästä valittiin kustakin yksi varsinaiseksi ja pienimmistä neljästä ryhmästä kustakin yksi varajäseneksi lautakuntaan. P&D:stä keskusvaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valittiin Ville Qvist.

Toukokuun ja samalla kevään viimeinen edari (28.5.) herätti keskustelua rakennusasioista. Varsinkin ylioppilaskylän H- ja J-talojen rakentamista varten nostettava laina puhutti, vaikka myös talojen energiatehokkuus nousi pitkäksi aikaa puheenaiheeksi kesken lainakeskustelun. Pitkäksi venyneet keskustelut johtivat kuitenkin lainan nostoon.

Aarne Töllinen ihmetteli ”Opiskelijan Jyväskylä” -projektin nostamista uudelleen aktiiviseksi, vaikka hallitus ei antanut projektille hirveästi painoarvoa viime vuonna. Kati Kukkonen taas kysyi hallitukselta Lyyra-hankkeen kuulumisia, koska JYYnkin jäsenmaksusta osa menee Lyyra-yhteistyöhön eikä hanke ole ainakaan edistynyt vuoden aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *