Kuulumisia Jylkkärin johtokunnasta

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan lehden, Jylkkärin, johtokunta koostuu kuudesta opiskelijajäsenestä ja lehden päätoimittajasta. Vuonna 2010 johtokunnan puheenjohtajana toimii viestijäopiskelijoiden edustajistoryhmän Pressuren Saara Koho, jolla on vahvaa kokemusta lehtitoiminnasta journalistiikan opintojen ja Keskisuomalaisessa työskentelyn myötä. Johtokunnassa on myös Jyvivan, Demariopiskelijoiden, P&D:n ja Grönionin edustajia.

Jylkkärin johtokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Tänään oli vuoden neljäs kokous.

Johtokunta keskustelee kokouksessaan aina ilmestyneen Jylkkärin jutuista, palautteista, taloudellisesta tilanteesta (ts. mainosmyynnistä) ja muista lehden ajankohtaisuuksista. Tällä kertaa keskustelua herättivät jutut ainejärjestötiloista ja yliopiston tilojen sisäilmalaadusta.

Kevään vuosijuhlat järjestetään 28.4., jolloin Ilokiven mustaan laatikkoon ovat kaikki tervetulleita tapaamaan mm. vanhoja päätoimittajia. Kortepohjassa on järjestetty keskiviikkoisin viime syksystä lähtien Jylkkärin tietovisaa, joka on ollut varsin suosittu. Kevään pari seuraavaa tietovisaa ovat KVAT:n ja liikuntavaliokunnan vetämiä.

Jylkkäri työllistää myös joka vuosi siviilipalvelusmiehen, joka toimii lehdessä valokuvaajana. Tänään aloitettiinkin uuden siviilipalvelusmiehen rekrytointi, koska tämän hetkinen sivari lopettelee palvelustaan keväämmällä.

Jylkkärin nettiversioon voit tutustua lisää osoitteessa www.jylkkari.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *