Sääntöjen edari

Morjesta!

Tällä kertaa kirjoituskoneen äärelle on päästetty ensimmäisen kauden edaattori ja toisen vuoden pörssiläinen, eli Eetu! Kirjoittelen tässä vähän itsestäni ja mielenkiintoisesta lokakuun kokouksesta, jossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti koko illaksi.

Tosiaan osallistuin viime syksynä, ensimmäisenä opiskeluvuotenani, edustajiston vaaleihin ja lopputulos hieman yllätti. Lojaalit kannattajani kömpivät vaaliuurnille (älypuhelimilleen) ja ääniä kasautui niinkin paljon, että pääsin P&D:n ensimmäiseksi varajäseneksi! Kauaa en ehtinyt reservissä odotella, kun kutsu kokoukseen kävi ja nousin edustajiston varsinaiseksi jäseneksi. Vuoden alusta siis olen edustajiston piireissä pyörinyt.

P&D:n jäsenenä olen jo saanutkin mielenkiintoista kokemusta päätöksenteosta ja oppinut paljon JYY:sta ja siitä, kuinka tärkeää on käydä keskustelua ja kuulla monia eri mielipiteitä JYY:n toiminnasta.

Lokakuun kokous poikkesi jonkin verran muista kokouksista, joihin olen lyhyehkön urani aikana ehtinyt osallistua. Yksi merkittävistä eroista muihin kokouksiin oli sen pituus. Kokouksessa käsiteltiin JYY:n sääntömuutoksia. Kokouksessa käytiin pykälä pykälältä läpi JYY:n sääntöjä, joihin hallitus oli valmistellut muutosesityksensä.

Kuvahaun tulos haulle säännöt

Toinen ero, jonka havaitsin kokouksessa, oli siellä käydyn keskustelun ja esitysten määrä. Puheenvuoroja pyydettiin herkeämättä ja välillä jopa tuntui, ettei asioissa päästä yhtään etenemään, vaan puheenvuorot vain toistavat edellisiä hieman eri sanoin. Osa edustajistoryhmistä oli valmistellut omia ehdotuksia sääntömuutoksiin, ja niistä pääsimme mielenkiintoisten ja moninaisten kommenttien jälkeen äänestämään, aina yhtä toimivalla käsiäänestyksellä!

Yksi kokouksen kohokohdista oli Luotin muutosehdotus koskien valiokuntien asettamista käsittelevää pykälää. Kyseisen pykälän muutokselle oli jo aiemmin ehdotettu toista vaihtoehtoa, ja nyt edustajiston käsissä olikin kolme eri ehdotusta. Aiheesta käydyn pitkähkön keskustelun jälkeen edustajistoryhmät pääsivät tauolle miettimään omaa kantaansa ehdotuksesta, ja tauon jälkeen tästäkin ehdotusten viidakosta selvittiin kunnialla.

Marraskuussa järjestettiin vielä ylimääräinen kokous, jossa perussääntö oli käsittelyssä toisen kerran, ja sekin sai edustajiston hyväksynnän. Tämä edari puolestaan hätyytteli ennätystä nopeimmasta kokouksesta, joka aiheuttikin hilpeyttä edaattoreissa edellisen rupeaman jäljiltä!

Lopuksi vielä hyvää syksyn jatkoa, leuka ylös rinnasta ja kohti tulevia kokouksia!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *