Sitoutumaton tai ei – kuha on arvot!

Viimeaikaisessa keskustelussa on puhuttanut politiikan määrittely ja se, mitä on puoluepoliittinen sitoutumattomuus. Näkemys tuntuu olevan se, ettei sitoutumattomilla ryhmillä ole poliittisia kantoja tai yhteisiä arvoja. Vaikka meidän ryhmämme eivät aja puoluepoliittisia ideologioita, se ei tarkoita, etteikö meillä olisi yhteistä arvopohjaa. Meidän arvomme näkyvät ryhmien yhteisissä vaaliteemoissa, joihin kaikki ehdokkaamme ovat sitoutuneet. Yhteiset teemat takaavat myös sen, ettei yksittäisen äänestäjän ääni mene hukkaan.

Sitoutumattomilla ehdokkaillakin on oma, henkilökohtainen kantansa valtakunnalliseen puoluepolitiikkaan, mutta meidän sitoutumattomien ryhmien toiminnassa se ei ole keskiössä. Me teemme politiikkaa opiskelijoiden hyväksi ensisijaisesti paikallisella tasolla, ilman puolueita. Tämä ei tee politiikastamme yhtään vähäpätöisempää.

Ylioppilaskuntapolitiikka kuuluu mielestämme kaikille riippumatta siitä, kumpuavatko arvot puoluepolitiikasta vai opiskelijajärjestötaustasta. Toimijoiden moninaisuus ja erilaiset taustat ovat ylioppilaskunnalle ja ylioppilaskuntapolitiikalle eduksi. Me haluamme kehittää tätä yliopistoa ja tätä ylioppilaskuntaa yhdessä eteenpäin – kaikkien kanssa avoimesti keskustellen. Meidän ylioppilaskunnassamme on sijaa kaikille.

Yhteisen JYYn puolesta:
Järjestöjen ääni: Alvarin unioni, Luonnontieteilijät, Pörssi&Dumppi

Yksi vastaus artikkeliin ”Sitoutumaton tai ei – kuha on arvot!

  1. Päivitysilmoitus: JYVÄSKYLÄN YLIOPPILASLEHTI » Poliittista vai ei?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *